Turvallisuus Vuoristoradalla
Vuoristoradalla asiakkaiden turvallisuus on taattu monikertaisesti. Aina kesällä ennen päivän alkua vuoristorata tarkistetaan kävellen, jotta voidaan todeta kaiken olevan kunnossa. Työvuoron vanhin jarrumies (ollut kauimmin vuoristoradalla) toimii aina laitteen esimiehenä ja vastaa näin laiteen toiminnasta päivän aikana. Laitteen esimies toimii pääosin laiturialueella ja valvoo asiakkaiden liikkumista ja lastausta, tarkistaa junien turvapuomien lukituksen
Laiturimies tarkistamassa lukkoja
sekä lähettää junat matkaan. Laiturialueella oleva jarrumies valvoo myös junien liikennettä radalla. Asiakkaiden opastukseksi on laitettu myös isot ja kaksikieliset kyltit neuvomaan kuinka junassa matkustetaan.
Tupakanpoltto on EHDOTTOMASTI kielletty niin laiturialueella kuin puisessa sisäänkäynnissäkin. Vuoristoradalla on uusia jauhe- ja hiilidioksidisammuttimia sekä
vanhoja vesiruiskusammuttimia. Liekkeihin suunnattu hienojakoinen vesisuihku onkin tehokas alkusammutuskonsti, koska veden lämmönsitomiskyky on erinomainen. Vesisammuttimien säiliöt tarkistetaan päivittäin. Sammuttimia on niin laiturialueella, kuin itse vuoristoradan jokaisessa kaarteessakin. Alla hieman opastusta sammuttimen valintaan.
Vesi sammuttaa hehku- ja kuitupaloja, mutta ei rasva- ja nestepaloja. Vesi ei myös sovi jännitteisten palojen sammuttamiseen sähköiskun vaaran takia. | |
Jauhe on tänä päivänä yleisin ja tehokkain sammute. Jauheella voi turvallisesti sammuttaa mm. kaikki kodin palot, myös sähköpalot. Haittana on jälkisiivous. | |
Hiilidioksidi on kaasumainen sammute, joka on tarkoitettu lähinnä sähkö- ja elektroniikkapalojen sammuttamiseen. Hiilidioksidisammutinta (CO2) ei suositella kotikäyttöön heikon tehonsa ja riskitekijöiden takia. |
Jarrumies
Vuoristoradan juna kulkee vetovaijerin jälkeen täysin omalla painollaan (toisin kuin monet luulevat). Jarrumies itse käyttää mekaanista jarrua vauhdin tasoittamiseen ja hillitsemiseen. Jarrumies lähtee matkaan vain ja ainoastaan silloin kun saa merkin laiturimieheltä. Laiturilla oleva jarrumies on näin varmistanut, että juna on oikein lastattu, turvapuomit ovat lukossa ja radalla on junalle esteetön kulku. Laiturilta lähdön jälkeen jarrumies varmistaa vielä, että turvapuomit ovat lukossa (junan tärinä ei ole aukaissut niitä). Tämä voidaan tehdä sopivasti Vuoristoradan kaarteissa.
Jokaisessa kaarteessa on myös liikennevalot. Mikäli valo näyttää punaista, on juna pysäytettävä ja odotettava ohjeita alhaalta laiturimieheltä. Radalta löytyy myös hälytyskellot, joita alhaalla oleva laiturimies tarvittaessa käyttää. Hälytyskellon soidessa jarrumies pysäyttää junan seuraavaan kaarteeseen. Junat on varustettu myös ns. tarraimilla. Nämä tarraimet estävät junan liukumisen takaisin päin, mikäli juna jostain syystä pysähtyisi mäkeen. Tarraimet aktivoituvat Vuoristoradan raiteiden välissä ylämäissä olevan korotuslankun avulla. Tämän kuulee pienestä "kalkattavasta" äänestä joka junasta kuuluu ylämäessä.
(Tähän tulee kuva ja ääni keväällä)
Junan kaksoisvarmistettu jarrujärjestelmä
Mikäli mekaaniseen jarruun tulisi jokin vika, on Vuoristoradan junat varustettu myös varajarrulla. Varajarru toimii paineilman avustuksella. Jarrumies voi siis jarrutella junan vauhtia myös nappia painamalla. Jos jarrumiehelle sattuisi matkan aikana jotain, voi junassa olevat paineilmajarrut laukaista myös alhaalta laiturilta käsin. Näin juna pysähtyy turvallisesti seuraavaan kaarteeseen.
Vuoristoradan puuhamies Svend Jarlström 1951
Paineilmajarrut ovat tulleet vuoristoradan juniin vasta paljon myöhemmässä vaiheessa, kuten yllä olevasta kuvasta voidaan todeta. Ainoa varuste junissa oli jarrumies ja mekaaninen jarrutanko.
Kuten huomasitte, on vuoristoradan asiakkaiden ja myös jarrumiestenkin turvallisuuteen kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi kaikki neljä vuoristoradan junaa saavat osakseen täydellisen kuntotarkastuksen talven aikana. Vuoristoradan junien alkuperäiset piirustukset täällä!
Keltainen juna uudistuu täydellisesti kesäksi 2003
Suurin osa jarrumiehistä - kuten myös muistakin Lintsin työntekijöistä - on saanut palo- ja pelastuskoulutuksen Linnanmäellä keväisin järjestetyillä henkilökunnan koulutustilaisuuksilla. Koulutuksen käytännön asioista ja järjestelyistä on huolehtinut viime vuodet Helsingin Pelastusliitto.
Copyright © 2002 [Lintsi.info]. All rights reserved.