Linnanmäen Vuoristorata täyttää jo 52 vuotta
Vuoristorata avattiin Linnanmäen huvipuiston toisena toimintavuotena 1951. Kaupunki oli myöntänyt sille vuokra-aikaa vain kolme vuotta, mutta siitä huolimatta jättirakennelmaa pystytettiin rohkeasti Helsingin Vesilinnanmäelle.
Radan rakentamista ajoi tanskalainen Insinööri Svend Jarlström, jolla oli muutenkin runsaasti ajolaitteita ja pelejä puistossa. Suunnitelmat teki tivolilaiteisiin, erityisesti puisiin ratoihin erikoistunut rakennusmestari Valdemar Lebeck Kööpenhaminan ulkopuolella sijaitsevan Dyrehavsbakkenin mallin mukaan.
Yllä ehkä kaikkien aikojen legendaarisin kuva Vuoristoradan rakennusvaiheista vuodelta 1951. Miehet seisovat Vuoristoradan sisällä, taustalla "ykkös"-kaarre puolivalmis ja miesten yläpuolella viimeinen mäki ennen nykyistä tunnelia.
Uuden
vuoristoradan piti olla valmis jo kauden alkaessa, mutta avaaminen siirtyi.
Piirustuksia oli vaikea saada hyväksytyiksi ja myös materiaalien puute sodanjälkeisessä
Suomessa hidastutti radan valmistumista. Niinpä ensimmäiset puistovieraat pääsivät
huristelemaan uudelle radalla vasta 13.7.1951. Sitä ennen sen olivat tosin koekäyttäneet
rakennuttajat. He totesivat, että on paras tehdä koeajo itse, niin ei sitten
enää olla vastaamassa, jos kaikki ei onnistuisikaan.
Svend Jarlström (yllä)
Ajo onnistui ja siitä lähtien Vuoristoradalla on ollut omat, vankkumattomat ihailijansa. Nykyään sen neljä junaa kiertävät radan keskimäärin 287 kertaa päivässä ja noin 30 000 kertaa yhden kauden aikana. Juna painaa lastattuna noin 2500 kg. Radan pituus on 960 metriä ja pisin lasku 48 metriä. Se hujauttaa ajelijat vauhdilla 64 km/t notkon pohjalle. Vatsalaukut nurin kääntävä tuokio kestää viisi sekuntia. Korkeimmillaan rata kohoaa 65 metriin meren pinnasta. Juna vedetään vaijerin avustuksella ylös mäen korkeimpaan kohtaan, josta se kulkee täysin omalla painollaan takaisin alas laiturille. Jarrumiehet tasoittavat hurjan menon hieman mukavammaksi ja turvallisemmaksi.
Vuoristorataa uusitaan ja korjataan jatkuvasti pala kerrallaan. Sen pystyistä tolppapareista uusitaan 24 joka talvi. Siihen tarvitaan puuta 100 metriä. Muihin uusintoihin uppoaa vielä 1 000 metriä lisää. Nyt on menossa radan kolmas versio ja vuonna 2002 se on jälleen uusittu kokonaan. Rata suojataan heti kyllästysaineella, josta johtuen se on aina saman näköinen.
Linnanmäen
Vuoristorata on lajissaan jo melkoinen harvinaisuus. Puuratoja sinänsä
rakennetaan runsaasti edelleen. Erikoista on, että junien kuljettamisesta
vastaavat jarrumiehet, kun valtaosa maailman vuoristoradiosta toimii
automaattisella ohjauksella. Miesvaltaisen alan ensimmäinen naispuolinen
jarrumies, nimeltään Valpuri, palkattiin Vuoristoradalle kesällä 1999.
Vuoristoradalla
on huristanut moni kuuluisuus. Jopa presidentti Urho Kekkonen rohkaistuu lähtemään
matkaan vieraillessaan huvipuistossa heinäkuussa 1966 Varsinais- Suomen
osuuskauppaväen maakuntajuhlissa. Seurueeseen kuului myös rovasti Antti
Kukkonen. Presidentti pani ajelun ehdoksi, että hengenmieskin lähtisi radalle.
Olisi turvallisempaa, kun jo lähdössä oltaisiin lähempänä Taivaan isää.
Teknisiä tietoja Vuoristoradasta
Coaster Name: | Vuoristorata |
Park: | Linnanmäki |
Type: | Wood |
Designer: | Valdemar Lebeck (designed also Tivoli 1914 (DK) and Bakken 1932 (DK) Rollercoasters |
Manufacturer: | Svend Jarlström (DK) (manufactured also Bakken's Rutschebanen) |
First Season: | opened 13.7.1951 |
Height: | |
First Drop: | |
Speed: | |
Track Length: | |
Number of Vehicles: | 4 |
Passengers per Vehicle: | 22 |
Ride Time: | 2 min |
Notes: | Each train has brake system that is operated by a man standing in the rear of the train. Double brake, Emergency brake by air pressure, track is reproduced 4 times spring 2002 (piece by piece every year). Also a first coaster in Finland. |
Linnanmäen Vuoristorata sekä junat on rakennettu samojen piirustusten mukaan kuin Tanskan Bakkenin Rutschebanen (1932).
Kuten aikaisemmin on todettu, on Linnanmäen Vuoristorata suora kopio Bakkenin Vuoristoradasta junineen päivineen. Bakkenin junien piirustusten mukaan on valmistettu myös Linnanmäen Vuoristoradan junat. Junat valmisti Is-Te Oy. Piirustukset on alunperin piirtänyt F. J. Bird, White Colne:ssa Essex:issä vuonna 1931, siis vuotta ennen Bakkenin Vuoristoradan valmistumista. Junat ovat edelleen lähes alkuperäisiä, jarrukahvaan on tullut hieman parannuksia vuosien varrella sekä varoiksi paineilmajarrut turvallisuuden lisäämiseksi.
Junanvaunut
Vaijerin tarrain
Jarrukenkä
Varaosat
Puisia Vuoristoratoja maailmalla, missä jarrumies on mukana, löytyy täältä!
Vanhimmat toiminnassa olevat vuoristoradat:
1. Leap-the-Dips, Lakemont
Park, Altoona, PA opened 1902
2. Scenic Railway 1912 Luna Park, Melbourne, Australia
3. Rutschebanen 1914 Tivoli, Copenhagen, Denmark
4. Jack Rabbit 1919 Clementon Amusement Park, Clementon, NJ
5. Jack Rabbit 1920 Sea Breeze Park, Rochester, NY
6. Scenic Railway 1920 Dreamland, Margate, UK
7. Jack Rabbit 1921 Kennywood, West Mifflin, PA
8. Roller Coaster 1921 Lagoon, Farmington, UT
9. Zippin Pippin 1923* Libertyland, Memphis, TN
10. Big Dipper 1923 Blackpool Pleasure Beach, Blackpool, UK
11. Giant Dipper 1924 Santa Cruz Beach Boardwalk, Santa Cruz, CA
12. Giant Dipper 1925 Belmont Park, San Diego, CA
13. Big Dipper 1925 Geauga Lake, Aurora, OH
14. Wildcat 1927 Lake Compounce, Bristol, CT
15. Giant Coaster 1927 Arnolds Park, Arnolds Park, IA
16. Cyclone 1927 Astroland - Coney Island, Brooklyn, NY
17. Racer 1927 Kennywood, West Mifflin, PA
18. Little Dipper 1928 Playland, Rye, NJ
19. Dragon Coaster 1929 Playland, Rye, NY
Videomateriaalia Vuoristoradasta 1950 luvulta
Arkisto1 19 MB mustavalkoinen MPG1 video
Arkisto2 8 MB mustavalkoinen MPG1 video
Coaster links eli linkkejä maailman vuoristoratoihin!
Lähteenä käytetty linnanmäen virallista lehdistöjulkaisua sekä Eeva-Kaarina Holopaisen "Linnanmäki 50 vuotta" -kirjaa.
Copyright © 2002 [Lintsi.info]. All rights reserved.