Kirjoitus 90-luvulta

Kirjoitus 90-luvun lopulta, jolloin markka oli voimissaan ja Lintsillä oli vielä vanha hampurilaiskioski iloisine työntekijöineen eli Hellevi's Angels olkaa hyvät!

Muistelma

Olipa kerran pienen pieni vaaleanpunainen mökki keskellä suurta huvipuistoa. Tämä mökki oli Hellevin ja Hellevi's Angels'ien oma pikku pesä, aivan kuin toinen koti, aina kesäisin. Joka kevät nämä ahkerat työmyyrät kapusivat mäkeä ylös ja taas syksyllä vaipuivat ikään kuin talviuneen.

Mikä ihme se tällainen paikka oikein olikaan? Sehän oli tietysti Linnanmäen vanha hampurilaisbaari. Sieltä niin henkilökunta kuin tavalliset asiakkaatkin saivat ostaa rapeita ranskalaisia, hekumallisia hampurilaisia ja virkistäviä virvokkeita. Joku on tosin joskus erehdyksessä väittänyt, että hampurilaiset olivat kylmiä ja ranskalaiset löysiä, mutta sehän ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Ai niin... ja kebabit, iki‑ihanat kebabit, joita henkilökunta söi välillä aivan kyllästymiseen asti, niin siis meidän kyllästymiseen.

Asia, minkä muu henkilökunta parhaiten muistaa, on varmaan henkilökunnan luukku. Ei tarvinnut jonottaa asiakkaiden kanssa saadakseen päivän terveellisen ja vähäkalorisen ravintoannoksen. Monta kertaa päivässä kuului luukulta, että anna mulle kebab ranskalaisilla, mutta älä pane niitä vihreitä juttuja. Mehän mielellämme täytimme Lintsin muiden työmyyrien melkeinpä kaikki toivomukset. Tämä samainen luukku toimi erittäin hyvin myös henkilökunnan epävirallisena infopisteenä. Jos jotain tapahtui kentällä, oli siitä tieto heti meillä. Ja jos jotain ei tiedetty, ei se selvästikään ollut tietämisen arvoista.

Henkilökunnan luukun oikealla puolella oli valehtelematta mäen paras paikka, nimittäin takaterassi. Terassi on vähän harhaanjohtava termi kuvaamaan terässeinillä suojattua pari metriä kertaa pari metriä olevaa "tilaa", jossa oli vanha valkoinen pöytä ja muutama tuoli. Nämä tuolit olivat niin suosittuja, että jopa tavalliset asiakkaatkin niitä himoitsivat ja välillä kantoivat kentälle. Tähän paikkaan oli ihana väsyneen työntekijän istahtaa hetkeksi rauhaan ja juoda kupponen kahvia ja polttaa tupakka jos toinenkin. Seuraa riitti aina, välillä ihan tungokseen asti. Mutta sopu sijaa antaa ja istumapaikka löytyi vaikka kärryjen päältä tai jonkun sylistä.

Hampparissa, miksi kyseistä mökkiä yleensä nimitettiin, oli aina tekijälle tekemistä. Oli hampurilaisten vääntöä, ranskalaisten paistoa ja asiakkaiden palvelemista. Jos joskus lauantaina kärsi päänsärystä tai muuten vaan huonosta olosta, oli Hellevillä ikään kuin varalla rauhallista pitaleipien tai pepperonien leikkaamista tai kurkkupurkkien laskemista. Valinnanvaraa siis oli.

Mikä ihme sai samat ihmiset vuosi vuoden jälkeen palaamaan tähän samaan paikkaan, tekemään 10-tuntuisia työpäiviä kuumaan, kiireiseen, ahtaaseen ja käryisään työympäristöön? Siinä Enterin jarrujen vinkuessa ja musiikin pauhatessa ulkonäyttämöllä oli erittäin miellyttävä tehdä töitä. Joku on joskus sanonut, ettei mikään paikka ole niin ihana vaan kyllä ne ihmiset tekevät paikasta ihanan. Ihan hirveä klisee, mutta pitää niin paikkansa vanhassa hampparissa kuin koko mäelläkin. Jos on huono päivä ja masentaa niin kyllä työkaverit saa olon paranemaan ja huolet unohtuvat. Siinä pienessä mökissä jaettiin niin ilot kuin surutkin.

Nyt on uusi hampurilaisravintola ja uusi kebab-piste, mutta muistot säilyvät. Kiitokset kaikille vanhan hampparin työntekijöille ja erityisesti Hilleville, joka jaksoi meitä ohjata ja opastaa monen vuoden ajan niin työkuin muissakin asioissa. Hellevi oli hampurilaisbaarin todellinen sielu, joka piti yllä hyvää henkeä omalla olemuksellaan ja esimerkillään. Kiitokset vielä kerran näistä vuosista. Sinua tullaan kaipaamaan.

Talven ja kevään ajan Lintsillä rakennettiin kiivasta vauhtia Lintsiburgeria, joka on suunnittelijansa liimapuutyönä tehty koetalo.

Sonja J.