VUORISTORADAN JARRUMIESTEN OPINTOMATKA LISEBERGIIN 25 - 27.8.2003

Tämän vuoden opintomatkan kohteena oli pohjolan suurin eli Lisebergin huvipuisto Göteborgissa. Matkalle lähdettiin keskiviikko aamulla kello 7.15 Seutulan lentokentältä. Paluu oli perjantaina illalla 21.30 aikoihin. Tällä kertaa lennettiin oikein vanhan kunnon potkurikoneella!

Matka oli kaikin puolin onnistunut ja Lisebergin huvipuisto on maineensa veroinen ja näkemisen arvoinen. Paljon samoja laitteita löytyy täältäkin sekä paljon parempia kuin linnanmäeltä. Lisebergissä on ollut puista Vuoristorata historiaa vuosina 1923 - 1987 eli samanlainen rata ollut täälläkin vuoteen 1987 asti ennen kuin on purettu pois. Nyt historia saa jatkoa Balderin muodossa.

Balderin rataan saa kunniavieraat naulata oman nimikkonaulan nimikirjoituksella varustettuna. Nyt ovat siis Jarrumiehetkin ikuistaneet puumerkkinsä Balderin puurataan.

Illalla tutustuttiin kaupungin yöelämään ja paikan suosituimpaan yökerhoon nimeltään Nivå. Paikka oli todella is baareja ja alueita viidessä kerroksessa sekä iso kattoterassi baareineen ja tanssilattioineen. Täällä ei tarvinnut enää jarrutella ;D.

Video Nivå yökerhon kattoterassilta

Kaiken kaikkiaan onnistunut matka jälleen kerran. Lisää kuvia löytyy ao. kuvagalleriasta.

KUVAGALLERIA TÄÄLLÄ!

Video: Moottorin pärinää ja auringon laskua 7 km korkeudessa

Video Lisebergbanan vuoristoradalta (rautainen)

Vanhaa materiaalia...

Uusi puinen vuoristorata kuvattuna ohimenevältä moottoritieltä 18. elokuuta 2003 ja videopätkä täällä!