Umpimähkä 1984

Mentiinpä Umpimähkään

Ja "kylän vanhinkin" oli mukana. Uskokaa tai ei, mutta Lintsiläisten seurassa vanhakin nuortuu, niin kuin laulussa sanotaan. Meitä oli, kuten aina, suuri iloinen joukko. Iloa lisäsi vielä se seikka, että Särkänniemen 'Lintsiläiset" yhtyivät riemujengiin. Allekirjoittanut ei ennestään heistä tuntenut juuri muita kuin Mäkelän Seijan, jonka tapaaminen aina lämmittää sydäntäni. Vaan ennen matkamme päättymistä saatoin todeta, että Särkänniemen Lintsiläiset olivat sangen mukavaa porukkaa, joka sulautui hetkessä kanta-Lintsiläisiin.

Ensimmäinen etappi oli perinteellisesti Keravan sirkusmarkkinat. Siellä meille maistui jos minkälaista naposteltavaa, ostettiin arpoja ja voitettiin tai sitten ei. Meihinkin tarttui markkinatunnelma, semminkin kun ilmatkin suosivat meitä. Niinhän sitä sanotaan saksankielellä että wenn die Engel reisen, lacht die Sonne... (ja onhan enkeleitä kaiken karvaisia!)

Hilpeän tunnelman vallitessa matka taittui kohti tuntematonta kohdettaan. Iki-ihana Ritva hoiti ruumiillisen hyvinvointimme pullalla ja kahvilla. Martti puolestaan teki parhaansa erehdyttääkseen meitä päämäärämme kohdalta, ja onnistuikin hän! Musiikki soi ja laulumme raikui, ja ennen kuin oikein huomasimmekaan oli umpimähkä saavutettu - MIKKELI!

Hyvä Cumulus-hotelli, nopea pukeutuminen, ja niin kokoontui koko joukko jälleen, mikä milläkin tavalla pukeutuneena - olihan naamiaisasu sallittu ja jopa toivottu. Tamperelaisten riemastuttava Dallas-parodia herätti ansaittua ihastusta! Siinä oli käytetty huumoria, aivoja ja mielikuvitusta! Juhlittiin, tanssittiin, syötiin ja jossain määrin juotiin. Kylän vanhimmalle = ent. ohj.p:lle on lähtemättömästi jäänyt mieleen öinen vaellus Mikkelin torille - ilman päällysvaatteita viilenevässä yössä - jossa illan päätteeksi jonotettiin ja syötiin makkaraa ja hampurilaista! Tuhansien - niin minusta tuntui - muiden nälkäisten alkuasukkaiden kanssa.

Runsaan aamuaterian jälkeen seurasi antoisa kaupunkikierros, jonka kohokohta ainakin allekirjoittaneelle oli käynti sota-ajan päämajassa. Tutustuimme marsalkka Mannerheimin vaatimattomaan työhuoneeseen. Siellä oli pöydällä hänen pyöreäsankaiset silmälasinsa ja musta, vanhanaikainen puhelin, jonka välityksellä hänellä oli yhteys kaikkiin sodankäynnin aikana tärkeisiin kohteisiin. Historian - minun sukupolveni kokeman lähihistorian - siivet tuntuivat siellä ja silloin...

On tosi hieno asia, että näihin huvimatkoihin aina myös sisällytetään hiukan kulttuuria, kiitos siitä! Sääli niitä nuoria seurueestamme, jotka jäivät tätä kokemusta paitsi! Mutta matkamme jatkui. Ja jotta lukijani ei kyllästyisi monisanaisuuteeni, totean vain että lounas Brahenlinnan ihanassa, vanhassa talossa maistui meille jokaiselle. Se oli tosi ruhtinaallinen ateria. Brahenlinna sijaitsee Ristiinassa, jota myös Saimaan portiksi kutsutaan. Mistä mainiot matkanjärjestäjämme Ritva ja Martti aina keksivätkin näin mukavat kohteet?

Vasta kotimatkalla taivas pilvistyi ja sade ropisi. Mutta siinä vaiheessa meillä oli niin hyvä mieli - ja vanhalla pieni väsykin - ettei ilma meitä häirinnyt. Kiitos Ritva ja Martti ja kiitos kaikki ihanat, rakastettavat Lintsiläiset,

sanoi ja kirjoitti Sara